Talvista mopoilua


Leudossa talvessa oli puolensa, sillä mittariin saatiin kilometrejä. Toki haasteena on ollut oikukkaasti vaihteleva ja liukas keli. Taivaalta tuli kaikkea mahdollista ja alapuolelta vielä maantiesuolaa. Säädöt eivät olleet parhaimmillaan talviajoon mutta toimivat riittävän hyvin kunhan ryyppyä käyttelee hieman enemmän.

Syksyn ja leudon talven ehkä suurin riski on mopoilijalle ns. musta jää, joka on käytännössä ohut jääkalvo tien pinnassa. Liukkaus voi vaihdella kesäkelistä vaaralliseen muutaman metrin matkalla. Hereillä kannattaa olla kosteaa ja pilvistä iltaa tai yötä seuraavana kuulaan kirpeänä aamuna ja erityisesti silloilla, rampeilla ja notkelmissa. Liukkaimmillaan tie on ilman lämpötilan ollessa lähellä nollaa.

Leutoon talveen ei voi muutenkaan luottaa. Mopoilun haastavuutta lisäävät jäiset polanteet ja lumivallit ja niiltä putoilleet lumipaakut. Kunnon ajovarusteiden lisäksi kannattaa miettiä reitit etukäteen ja tietysti omaksua ennakoiva ajotapa oikeine tilannenopeuksineen. Liikenneturvan sivuilla on mopon pysähtymismatka-animaatio, jolla voi testata jarrutusmatkaa sekä laillisilla mopon nopeuksilla sekä viritetyillä laittomilla nopeuksilla eri tien pinnan liukkauksilla. 45 km/h liikkuva mopoilija pysähtyy jäisellä tiellä 8 sekunnin jarrutuksen jälkeen 52 metrin matkan jälkeen.

Talviajossa hyviä perusneuvoja ovat oikea tilannenopeus, nopeiden ohjausliikkeiden välttäminen, maltillinen kaarreajo. Ja jos keli näyttää pahalta, se todennäköisesti on. Jätä tällöin mopo kotiin. Liukkaan kelin ajoharjoittelun merkitys on myös suuri mutta tee se muualla kuin liikenteen seassa.

PV on liukkailla hyvä mopo alhaisen painopisteensä ja korkeutensa vuoksi (jalat ylettyvät maahan). PeeVeliin valittujen Duro 3,5-8″ HF-203 nappularenkaiden (Mopo Sport 08-350 HF203) pito on yllättävän hyvä, vaikka tätä hieman epäiltiin mm. kovahkolta tuntuvan kumiseoksen takia.

PeeVeli ja lumen kutsu

PeeVeli ja lumen kutsu

Talviajo_2

PeeVeli joutui myös töihin huviajon lisäksi.

Talviajo_3

PeeVeli ”töissä” tavaralähettinä. Tarakka on tarpeeseen.

Talviajossa huomattiin nopeusmittauksen toimimattomuus. Vaijerin alapään holkki (ks. artikkeli ”Pyörien napojen kokoaminen (ml. nopeusmittari)”) oli kiinni mutta etunavassa oleva nopeusmittauksen hammasakseli oli päässyt tulemaan ulos. Pidätinholkki ei ollut pysynyt paikoillaan, sillä pienen pieni pidätinruuvi oli löystynyt.

Holkki irtosi vauhdissa, hätäsuojaus ja -kiinnitys tien päällä.

Holkki irtosi vauhdissa, hätäsuojaus ja -kiinnitys tien päällä.

Etunavan purkua.

Etunavan purkua.

Purkamisessa jännitti onko etunapa pysynyt loskakeleissä ja maantiesuolassa siistinä.

Talven vaihtelevasta lumi/vesi/suola -olosuhteista huolimatta purkamisessa paljastui täysin siisti etunapa.

Talven vaihtelevasta lumi/vesi/suola -olosuhteista huolimatta purkamisessa paljastui täysin siisti etunapa.

Jarrukenkä oli ottanut kiinni epätasaisesti. Tämä tuntui myös jarrutustehossa.

Nopeusmittarivian lisäkti havaittiin, että uusi jarrukenkä oli ottanut kiinni epätasaisesti. Tämä tuntui myös jarrutustehossa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s